Pekka Halosen tunnettuja teoksia

Pekka Halonen Niittomiehet

Niittomiehet, öljy 1891, yksityiskokoelma

Suomalaisen kansanelämän kuvauksista eräs aidoimpia on Pekka Halosen Niittomiehet. Teos on maalattu ranskalaisen ulkoilmamaalauksen henkeen kuvaten aitoja kansanihmisiä työssään. Lapinlahtelainen talonpojan poika Pekka Halonen maalasi teoksen kotiseudullaan vietettyään Pariisissa yhden talvikauden opiskelemassa maalausta Académié Julianissa. Savolainen maalaismaisema ja aidot kansanihmiset luovat raskaaseen työhön liki hartaan tunnelman. Viikatetta teroittavan miehen mallina oli nuorempi veli Antti. Teos oli jo samana syksynä 1891 esillä Ateneumin syysnäyttelyssä ja sitä arvioitiin mm. seuraavasti: "Niin luontevana, niin ihka elävänä kuin Suomen kansan tyyppi esim. (...) Halosen Niittomiehissä esiintyy, sitä tuskin on ennen nähty kuvattuna. "(O. E. Tudeer Valvojassa)


Pekka Halonen, OijustieOijustie, öljy 1892, Ateneumin taidemuseo

Ranskalaisen realismin opit näkyvät erityisesti Halosen Oijustiessä. Tavallisen kansan kuvaaminen yhdistyy maalauksessa taitavaan sommitteluun. Maalauksen etu- ja keskialan sattumanvaraisen näköisesti asetellut laudat ja tukit rakentavat koko maalauksen komposition. Ne auttavat maalaisnaiset puron yli, mutta samalla katsojan katseen kauemmas polulle asetettua paria tukkia myöten kohti taustan punaisten ja harmaiden talojen rykelmää. Etualan naisen katse kääntyy ennen puron ylittämistä kohti kuvan katsojaa kuin kutsuna katsomaan itse maalausta. Pekka Halonen maalasi teoksen ensimmäisenä Karjalan kesänään Ruskealassa lähellä tulevan vaimonsa Maija Mäkisen kotipaikkaa Sortavalan Myllykylää.

Oijustie puhutteli paljon aikalaisia. Kasimir Leino vertasi sitä Juhani Ahon Rautatiehen ja nimitti Halosta runolliseksi realistiksi. Arvid Järnefelt kuvasi tätä takapihan oijustietä Uudessa Suomettaressa seuraavasti: "tuo (..) kalliopinta, jolla siat ja lampaat ovat pitkin kesää tahrustaneet kalvaen sen harmaata ruohikkoa, ovat aidosti ja välittömästi kuvatut ja tulkitsevat jotain, mikä meille kaikille on tutumpaa kuin nuo tavalliset "kauniit" aiheet."


Pekka Halonen, Pyhäpäivä uudistalossa

Pyhäpäivä uudistalossa, öljy 1894, Halosenniemen museo

Kesän 1894 Pekka Halonen maalasi Maija-morsiamensa kotiseudulla Karjalassa. Laatokan Kirjavanlahdella oli Komoran talo, jonka väkeä Halonen kuvaa tässä maalauksessa. Uudispirtti on valmistunut ja talon väki viettää lepopäiväänsä puhtaissa pyhävaatteissaan työn uuvuttaman näköisinä, apaattisina. Aikalaisarvioijan Kasimir Leinon mielestä teos esittää: ” meille uutukaisen, puhtaan pirtin kolkan ja kolme henkeä työttömänä penkeillä istumassa. Miesten kasvot, etenkin vanhemman, ovat luonteenomaisesti suo­malaisia ja sattuvasti esitettyjä.” Komoran talo sijaitsi korven rauhassa ja sinne Halonenkin päätti perustaa oman ensimmäisen kotinsa. Maija ja Pekka vihittiinkin avioliittoon vuoden 1895 alussa ja he asettuivat asumaan Komoraan.

 

Pihlaja, öljy 1894, yksityiskokoelma

Samana vuonna jolloin Halonen oli Gauguinin opissa Pariisissa alkuvuodesta syntyi elokuussa tämä vahvasti symbolistinen maalaus. Pihlaja on perinteisesti ollut pyhä puu suomalaisille ja Halosen Vilhelmiina-äitikin oli jo lapsilleen teroittanut puiden ja luonnon merkitystä. Panteistinen luonnon kunnioitus välittyy tässä teoksessa, samalla pihlajan symbolinen merkitys. Punamarjainen pihlaja kasvaa kivikkoisesta maasta ja vertautuu suomalaiseen elämänvoimaan. Pihlaja oli pyhä puu Haloselle ja se tuli ensimmäisenä istuttaa kotipihalle. Kalevalassakin sanotaan pihlajasta:" Pyhät oksat pihlajissa, pyhät on pihlajat pihoilla."


Pekka Halonen, Neiet niemien nenissä, yksityiskokoelma

Neiet niemien nenissä, öljy 1895, yksityiskokoelma

"Neiet niemien nenissä,
katselevat, kuuntelevat,
"Mi lienee ilo merellä,
mikä laulu lainehilla,
ilo entistä parempi,
laulu muita laatuisampi?"

Taiteilijan nuorikko Maija on kuvattu vaaleahiuksisen nuoren naisen mallina Jääsken puvussa. Hän nojaa männynrunkoon ja katsoo samalla järvelle. Maisema on suomalaista rantametsikköä ja järveä, mutta etualan kasveissa on gauguinmaista eksoottista tunnelmaa. Maalauksen naiset vaikuttavat aidoilta suomalaisen muinaisajan ihmisiltä neitseellisessä erämaamaisemassa aivan kuin Halosen opettajan Paul Gauguinin Tahitilla kuvaamat alkuasukasnaiset. Kalevala ei Halosen omien sanojen mukaan innoittanut tähän maalaukseen vaan Jean Sibeliuksen musiikki, kuorolle sävelletty "Väinämöisen venematka". Halonen muisteli myöhemmin: " Näitten säkeitten aina korvissani kaikuessa kuva syöpyi mieleen niin että oli lähdettävä etsimään todellisuudesta sille vastinetta. Eikä se löytynytkään lähempää kuin Oulunjärven takaa, Kivesjärveltä, jossa taulu on maalattu kesällä 1895. Paikka oli mielestäni silloin niitä seutuja, missä Väinämöinen saattoi laskea laulellen vesiä, ilon lyöen lainehia, laskea päivän maavesiä, päivän toisen suovesiä, kolmannen kosen vesiä." Maalauksen nimi juontaa Kalevalan 40. runosta. Halosen Neiet niemien nenissä -maalaus oli myös esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 ja se oli Halosen teoksista pariisilaisen yleisön ja kriitikkojen suosikkeja. Teoksesta oli myös painettu mustavalkokuva jo amerikkalaiseen taidelehteen Studioon vuonna 1896, jolloin se oli tullut eurooppalaisen taideyleisön nähtäväksi.


Tienraivaajat Karjalassa, öljy 1900, Ateneumin taidemuseo

Pariisin kaupungintaloon valmistui vuonna 1893 ranskalaisen taidemaalarin ja taidekoulun opettajan Puvis de ChavannesŽn dekoratiivinen freskosarja vuodenajoista. De ChavannesŽn  Talvi-freskossa voi tunnistaa tutunnäköisen puunkaatajien ryhmän köysin puun kaatoa ohjaamassa. Tätä köydenvetäjien ryhmää on pidetty alkuituna Halosen Tienraivaajiin, jossa maalauksen keskeiskompositio perustuu paitsi puunkaatajien ryhmään vasemmalla, myös kiven vierittäjiin oikealla  sekä näiden  luomiin diagonaaleihin. Halosen monumentaalinen pääteos Tienraivaajat valmistui Taiteilijain syysnäyttelyyn 1900 Helsinkiin. Halonen valmisteli sitä Pariisin Valtioneuvos C.G.Estlander kritisoi Haloselle kirjeessä maalausta joulukuun alussa 1900:”Olen kuullut tätä selitettävän siten, että taiteilija on halunnut käyttää symbolista menettelytapaa. (...) Sellaisilla iskuilla ei kaadeta puuta eikä sellaisilla otteilla käännetä kiveä.”  Halonen vastasi Estlanderille halunneensa ”kuvata, nimittäin suomalaisen rauhallista ja tyyntä, kauvan jatkuvaa työtä”.  Halonen teki Tienraivaajista myös harjoitelmia; mm. lyijykynäpiirroksen ja guassityön vuonna 1899.

 

Kevättulva, öljy 1895, Pohjola Oyj

Kevättalvella 1895 syntyi Halosen ensimmäinen laajempi sarja talvimaisemia Karjalassa. Kevättulva-maalauksessa yhdistyy kevättalven kuvaus vapaana virtaavan veden ihailuun. Tutun Helylänjoen koskiuoma on kuvattu impressionomaisesti. Kevään valon ja veden voiman hurma liittyy myös alkuperäisen koskivoiman ihannoimiseen. Pekka Halonen kuvasi vapaata virtaa aikana, jolloin teollisuus alkoi jo valjastaa koskivoimaa sähköntuotantoon.

 

 

Koli, öljy 1914, yksityiskokoelma

Kultakauden taiteilijoiden suosima kansallismaisema Koli avautui Haloselle vasta vuonna 1914. Kuten Jean Sibelius innoittui Kolilla säveltämään neljän

nen sinfoniansa niin samoin Halonenkin koki Kolin musiikinomaisesti. Tämä välittyi hänen värikauden Koli-maalaukseensa, jossa siniset, vihreät ja keltaiset värit luovat omaa sinfoniaansa. Halonen kuvasi elämystään Kolilla Helsingin Sanomille: " Pesin ruumiin lumella, kuvittelin tuulen alla auringossa hetken vaatteitani ja kun sain puetuksi jälleen, täytyi heittäytyä pitkäkseen. Päivä oli sees, joutsenparvet lensivät joikuen ylitseni pohjoiseen valkoisin siiivin. Koko Pohjolan satuperäinen runous kuvastuu yli korkean Kolivaaran - - Järvi näkyy järven takaa, vaarat kohoavat vaarojen hartioilla, selät ovat saaria täynnä ja ilmassa on sellainen kevään ja hankien hohtava kirkkaus että kaikki värit häikäisevät kuulakkaalla loistollaan. Makasin siinä unohtaen maailman ja itseni. Sieltä kulkevat muuttolintujen reitit vaarojen yli. Parvi seuraa toistaan, kurjet lumiauroina, hanhet pitkinä riveinä ja kaikilla on niillä kaulat pitkänä pohjoista kohden ja ilma on täynnä niiden ääniä. Mutta alhaalta kuului aikaisen kyntörastaan laulu ja metsistä kantautui teeren soidin. Siinä oli kokonainen symfonia, joka väkevän kevään erämaan soittona kohosi ylistysvirtenä auringolle."


Tukinuittajat, öljy 1925, Eduskuntatalo, Suomen valtio

Halosen vaikuttavimpia monumentaaliteoksia on Tukinuittajat. Sen staattisissa ihmishahmoissa välittyy työnteon ja urheilullisuuden ihannointi. Tukkeja käsittelevien miesten ryhmä muistuttaa varhaisempaa Tienraivaajia, mutta samalla myös Halosen ranskalaisen esikuvan Pierre Puvis de Chavannesin juhlavia ja arkaaisia monumentaaliaiheita. Maalauksen kompositiossa painottuu virtaavan veden ja työskentelevien ihmishahmojen välinen jännite. Valtioneuvosto tilasi työn Haloselta vuonna 1924 ja suurteos sijoitettiin alunperin Geneven Kansainvälisen työtoimiston seinälle 1925. Nykyään teos on sijoitettu eduskuntataloon suuren valiokunnan vanhaan saliin.

 

Työstä lähtö (Työstä paluu), öljy 1907, 165 x 175, Karl Hedmanin säätiön taidekokoelma, Pohjanmaan museo

Maalauksen tunnelma on juhlavan harras, mitä korostaa taustan järven peilityyni ja seestynyt pinta. Veneeseen astuvat ihmishahmot on kuvattu pysähtyneinä ja monumentaalisina hahmoina. Miesten malleina olivat Halosen isä, setä ja Antti-veli, naisen mallina Saara-serkku. Taustan saari on tunnistettu Lapinlahden Väärninsaareksi. Ristiriita todelliseen työstä lähtöön on selkeä, ihmisten vaatteet ovat puhtaat ja ne on antiikin patsaiden tyylisesti kuvattu selkeine laskoksineen. Mitään työvälineitäkään ei näy kuvassa. Maalaus kuvaakin työn jälkeistä pyhäpäivän ja levon odotusta.


Vainolaista vastaan, öljy 1896, Kemira Oyj

Akseli Gallen-Kallelalle Halo­nen tulkitsi teostaan vuonna 1896: ”Sen nimi on Vainolaiset heimovainojen ajoilta, vaan kyllä se voi olla nykyaikainenkin kuinka vaan tahtoo ajatella.” Teoksen ensimmäiset luonnokset Halonen teki Sortavalan Ristijärvellä. Lopullinen maalauspaikka löytyi kesällä 1896 Iittalan Kalvolasta, jossa Haloset viettivät kesää professori Eliel Aspelin-Haapkylän kesävieraina. Maalaus kuvaa muinaisajan suomalaismiehiä lähdössä sotimaan. Miesten hahmot sijoittuvat kuvan vasempaan reunaan, oikealla puolella näkyy suomalainen järvimaisema ja metsän rajassa tupruavat vainovalkeat. Teoksen lähtökohtana  pidetään Juhani Ahon kirjoittama historiallinen näy­telmä ”Panu”.


Pekka Halosen maalaus Ensilumi vuodelta 1913. Kuva ToimituskuvaEnsi lumi, öljy 1931, 75 x 51, yksityiskokoelma

Halosen viimeisten elinvuosien maalaus Ensi lumi henkii sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Sen sommittelussa näkyy japanilaisen taiteen vaikutus viistona perspektiivinäkymänä, ornamentaalisuutena sekä pelkistyneenä pintavaikutelmana. Yksinäinen mänty rantakalliolla oli tuttu aihe Halosen talvimaisemissa ja taideyleisökin suosi näitä "talvilappuja". Lapset kutsuivatkin tiettyä mäntyä Halosenniemessä "miljoonamännyksi", koska uskoivat siitä tehtyjen maalausten olleen perheelle rahallisesti kannattavia. Ensi lumi on Halosen japonistisista maiseman lähinäkymistä ehkä meditatiivisin ja sielukkain.