Albert König Pekka Halosen vieraana

Albert König

Pekka Halosen vieraaksi saapuu taidemaalari Albert König Tuusulan saksalaisesta ystävyyskunnasta Cellen piirikunnasta (Landkreis Celle). Näyttely on osa saksalaista viikkoa, jolla ystävyyskunta tervehtii 370-vuotiasta Tuusulaa.

Albert Königiä (1881-1944) on luonnehdittu "uskolliseksi ystäväksi ja mitä parhaaksi ihmiseksi, joka ei taipunut kenenkään mielipiteeseen, kun taiteesta oli kyse." Taiteessaan hän kuvasi lähinnä luontoa ja maisemia, muun muassa Cellen seudun kanervanummia, Lüneburger Heide,  ja kotikuntansa kaivosaluetta. Halosenniemessä esillä olevat teokset ovat lainassa Königin ateljeemuseosta Unterlüβistä, joka sijaitsee Cellen piirikunnassa. Halosenniemessä on samaan aikaan esillä Pekka Halosen tunnettuja maalauksia.

Albert König aloitti taideuransa koristemaalarin oppisopimuskoulutuksella 1800-luvun lopulla ja jatkoi opintoja seuraavan vuosisadan alussa Düsseldorfissa, Münchenissä ja Berliinissä. Taiteilija sai vaikutteita ekspressionismista, pointillismista, impressionismista ja jugendista. Erityisesti pointillismin eli pistemaalauksen vaikutteet näkyvät taiteilijan värien käytössä ja kuvanrakentamisessa. Vaikutteista huolimatta Albert König loi teoksiinsa oman kädenjäljen.

König ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi 1911. Aluksi hän paneutui grafiikkaan, lähinnä puupiirrostaiteeseen, jolla saavutti myös kansainvälistä menestystä. Vuonna 1912 hän sai pronssimitalin Amsterdamissa järjestetyssä Kansainvälisessä grafiikannäyttelyssä. Königin  grafiikka levisi 1920-luvulla muun muassa kotiseutukirjojen kuvituksiin. 1920-luvun lopusta lähtien taiteilijan tuotannon painopiste muuttui grafiikasta ja öljymaalauksesta piirroksiin, akvarelleihin ja suurikokoisiin pastellitöihin.

Albert König, Piimaakaivos, Albert König museo, CelleVuonna 1927 taiteilija muutti vaimonsa Dorothea Borsdorin kanssa rakentamaansa ateljeekotiin Unterlüβiin. Siitä alkoi Albert Königin taiteellisen uran uusi ajanjakso, minkä aikana hän kehitti omanlaistaan muoto- ja kuvakieltä. Taiteilija asui erakoituneena aarniometsäisessä ympäristössä, ja maalasi kelottuneita ja lahonneita puunrunkoja. Ikimetsätammien hahmoissa hän kuvasi  ihmismäisiä tai peikkomaisia kasvoja. Puut olivat hänelle yksilöitä, jotka symboloivat ihmisen elämää ja olemassaoloa.

Myöhäiskauden teoksissa König kuvaa maisemia monipuolisesti. Maisemien omintakeiset muodot ja runsas värileikittely sekä geologisesti mielenkiintoiset ja yksityiskohtaiset maalaukset piimaakaivoksia luovat tunnelmaa saagojen ja myyttien maailmasta.

Albert König maalasi uransa aikana monipuolisesti muoto- ja eläinkuvia, maisemia ja pilviä sekä kotiseutuaiheisia teoksia. Hän viihtyi parhaiten luonnossa, jossa hän tunsi olonsa kotoisaksi. Taiteilijan omaan kotimuseoon Unterlüßiin on sittemmin koottu myös alueen muiden maisemamaalareiden teoksia.


Halosenniemi on avoinna ti-su klo 11-18. Pääsymaksut: 5,50/4,50/2,00 €

Saksalainen viikko Tuusulassa 20.-26.5.2013

Lue koko viikon ohelma

Cellen piirikunta on Tuusulan pitkäaikainen ystäväkunta Saksassa. Cellen piirikunnan vierailu Tuusulassa on yksi Tuusulan juhlavuoden päätapahtumista.