Tervetuloa Halosenniemeen!

Halosenniemi 2021. Kuva Sari Tsokkinen

Taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen ateljeekoti Halosenniemi sijaitsee Tuusulanjärven rannalla. Alkuperäiseen asuunsa entisöity Halosenniemi toimii taidemuseona, joka kertoo Pekka Halosen taiteesta sekä hänen elämäntyöstään ja ystävistään, jotka loivat maineikkaan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön. Museon erikoisnäyttelyt esittelevät Pekka Halosen taidetta yhdistäen sitä hänen aikalaistensa ja myöhempien aikakausien tuotantoon.

Halosenniemen kokonaisuuteen kuuluu myös Maija ja Pekka Halosen puutarha, jota kunnostetettu alkuperäisen kaltaiseksi osittain. Taiteilijan luontokäsitystä kunnioittaen koko Halosenniemen alue on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue.
 
 
Halosenniemi on kiinni joulutauon ajan 16.–25.12.
Tervetuloa museoon taas tapaninpäivänä 26.12. klo 12–17!

Näyttely

Pekka Halonen, Kesäinen puutarha, 1912, D3081 – rajattu pieni 1200 px

Taiteilijakodin juhlaa ja arkea

24.9.2024–21.4.2025

Halosenniemen näyttely Taiteilijakodin juhlaa ja arkea esittelee Pekka Halosen teoksia sekä Halosille kuuluneita arkisia ja juhlavia esineitä. Teoksissa näkyy muun muassa taiteilijan kotiniemen maisemia, perheenjäseniä ja kotoisia interiööriaiheita. Esillä on monia harvoin nähtyjä teoksia yksityiskokoelmista.

Museovierailulle

Halosenniemi on avoinna 
touko–elokuussa ma–su 10–17 ja 
syys–huhtikuussa ti–su klo 12–17
 
Poikkeukset ja tarkennukset aukioloajoissa sekä tiedot pääsymaksuista, opastuksista, museokaupasta ja yhteystiedoista löydät Vierailuinfo-sivulta.

Ajankohtaista

5.11.2024

Isät, papat, vaarit, isähahmot ja isähenkiset pääsevät ilmaiseksi museovierailulle Halosenniemeen ja Taiteilijakoti Erkkolaan isänpäivänä sunnuntaina 10. marraskuuta. Myös lapset ja nuoret pääset Halosenniemeen ilmaiseksi, sillä kaikilla 18-vuotiailla ja sitä nuoremmilla on aina vapaa pääsy museoon.

5.11.2024
3.10.2024

Aleksis Kiven päivää ja Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivää vietetään torstaina 10. lokakuuta 2024 perinteisellä seppeleenlaskutilaisuudella Tuusulan kirkkomaalla. Paikalle ovat tervetulleita päiväkoti- ja kouluryhmät sekä kaikki Suomen kansalliskirjailijasta kiinnostuneet. Aleksis Kiven kuolinmökki on juhlapäivän kunniaksi avoinna klo 10–15.

3.10.2024
3.10.2024

Jokelin tunnetaan ainutlaatuisesta musiikillisesta tyylistään, joka yhdistää melankolista folkia, bluesiin ja rockiin. Jokelin keikkailee Halosennimessä 9.10. klo 19.

3.10.2024
12.9.2024

Halosenniemen näyttely Taiteilijakodin juhlaa ja arkea avautuu tiistaina 24. syyskuuta. Näyttely esittelee Pekka Halosen teoksia sekä Halosille kuuluneita arkisia ja juhlavia esineitä. Teoksissa näkyy muun muassa taiteilijan kotiniemen maisemia, perheenjäseniä ja kotoisia interiööriaiheita. Esillä on monia harvoin nähtyjä teoksia yksityiskokoelmista.

12.9.2024

Halosenniemen tapahtumakalenteri

Halosenniemi – Pekka Halonen

Taiteilija Pekka Halosen suunnittelema ateljeekoti Halosenniemi valmistui Tuusulanjärven rannalle vuonna 1902. Pekka Halosen henkilöhistoriasta ja Halosenniemestä on luettavissa Ateljeekoti-osiosta.

Museon kokoelmat Finnassa

Logo Tuusulanmuseo blogi

Uniikki paletti – Tuusulan museoblogi

Tuusulan museo nostaa blogissaan esille ajankohtaisia asioita ja tarjoaa kurkistuksia museon arkeen. Blogissa julkaistaan myös muualla julkaistuja artikkeleita.