Muusiikkiesittelyt Soiva Halosenniemi -näyttelystä
Soiva Halosenniemi -näyttelyn yhtyeiden ja artistien esittelyt ja taustat teosvalinnoille:
Viikate
Pekka Halonen, Omakuva (karvalakki päässä) / Self-Portrait (with a fur cap) n.1900
Vuonna 1996 Kouvolasta kotoisin oleva Viikate kuvailee musiikkiaan kivireen rentoudella kulkevaksi rock’n’ roll musiikiksi a-mollista. Viikatteen sielun muodostaa talikolla raavitun kitararokin sekä rautalankamusiikin kaikuisen ja kaihoisan melodian välille vedetty köysi, jonka päällä lepää välähdyksiä elokuva-, kirjallisuus- ja kuvataiteen traagisista, koomisista ja tragikoomisista hetkistä.
Omakuva (karvalakki päässä) oli helppo valinta. Edellisenä talvena seisoin yöllä karvalakki päässä Jaalan mökkimme pihalla ja kuuntelen kun jäät puhuivat minulle. Natisivat, mutisivat ja paukkuivat. Tällainen tilanne vaatii kirjoittamaan laulun!
Tarjolla olleissa teoksissa oli paljon elementtejä, joita Viikatteen musiikissa on luonnostaan. Niitä tuli poimittua tähän kappaleeseen useammastakin eri maalauksesta.
Emmi Schwartz
Pekka Halonen, Talvipäivä / Winter Day 1910
Emmi Schwartz on helsinkiläinen pianisti, viulisti, laulaja ja lauluntekijä, jonka musiikki johdattaa kuulijan herkkien ja tunnelmoivien sävyjen ääreen. Valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta Emmi on säveltänyt lauluja ja instrumentaalimusiikkia ja hänen sävellyksensä ulottuvat vaihtelevasti aina popmusiikista klassiseen musiikkiin ja elokuvamaisiin tunnelmiin. Jo vuosien ajan Emmillä on ollut palo luoda musiikkia, joka liikuttaa. Inspiraatio musiikkiin syntyy useimmiten luonnosta - metsistä, järvimaisemista ja saaristosta. Sävellysten keskiössä on tunnelma, jossa yhdistyvät niin kaihoisat kuin toiveikkaat sävyt.
“Valitsin teoksen nimeltä Talvipäivä, sillä kun näin taulun ensimmäistä kertaa, se pysäytti minut. Teoksessa on lumoava tunnelma sekä kauniita sävyjä. Kuvassa minua kiehtoo aina se, minkälaisia tarinoita ja tapahtumia kuvaan voi kätkeytyä. Lähden aina liikkeelle tunnelmasta, jonka ympärille kiedon jonkun tapahtuman. Miltä kuulostaa veden tai jääpinnan heijastuksien väreily tai minkälaisen viestin tuulenvire tai tuulenpuuska voi kuljettaa vastarannalle? Talvimaisemista minulle tulee usein mieleen kaipuu ja toivo tulevasta keväästä. Omat kappaleeni sisältävät usein kaihoisia elementtejä, joten pystyin hyvin kuvittelemaan itseni istumassa taulun maisemassa rantaviivan lähellä kuunnellen talvisen Tuusulanjärven ja metsän ääniä.”
Lasten Hautausmaa
Pekka Halonen, Tytöt retkellä / Girls on a Trip 1927
Lasten Hautausmaa soittaa melodista ja kaihoisaa pop-rock-musiikkia. Yhtye on lähtöisin Kouvolasta, ja sen nimi on peräisin Aapeli Kissala ja Antipatia -yhtyeen kappaleesta, josta kokoonpano teki alkutaipaleellaan oman version. Lasten Hautausmaan on toiminut vuodesta 2014 asti.
Lasten Hautausmaan kappale ”Siddhartha ja sahti” kertoo kuvataiteilija Pekka Halosen suhteesta esoteriaan, okkultismiin ja luontoon. Laulun teksti on syntynyt Halosen ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdon innoittamana. Tarkoitan lähipiirillä etenkin Akseli Gallen-Kallelaa ja Hugo Simbergiä, joista kirjailija Nina Kokkinen on kirjoittanut "Totuuden etsijät" -kirjassaan. Siinä kirjassa on katkelmia heidän kirjeenvaihdostaan, josta olen poiminut lauseita ja ajatuksia tähän kappaleeseen. Ensimmäisessä säkeistössä pelataan spiritismiä. Mukana on Gallen-Kallela ja kirjailija Arvid Järnefelt vaimoineen. Kertosäkeessä taas selitellään kirjeitse myöhästymisen syytä. On keskusteltu siddharthasta, ja sahti on maistunut, mikä liittyy tähän kappaleen innoittamaan tauluun.
Taulu on "Tytöt retkellä" vuodelta 1927. Siinä kolme naista selkeästi odottaa jotain saapuvaksi. Bändin kanssa mietittiin, että se sopii hyvin kertosäkeen kanssa ”Anteeksi, että myöhästyin. Oli syynä siddhartha ja sahti. Tulossa ollaan, vaikka vähä venähti pitkäksi”.
Tuomo Mannonen, Lasten Hautausmaa
Anna Inginmaa
Pekka Halonen, Pilviä Tuusulajärven yllä / Clouds over Lake Tuusula noin 1900–1902
Anna Inginmaan kappaleet kulkevat elokuvamaisissa tunnelmissa. Sielukas tulkinta ja tummanpuhuva ääni kuuluvat Anna Inginmaan tunnusomaisiin elementteihin. Helsinkiin kotiutunut yhtye on perustettu vuonna 2018. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat pianisti Arto Ikävalko, rumpali Ville Luukkonen ja kontrabasisti Joonas Tuuri.
”Teoksen välittämä rauha ja juurevuus olivat elementtejä, jotka puhuttelivat. Minulle luonto näyttelee arvokasta osaa elämässä. Korona-ahdistus vei minut takaisin perusasioiden äärelle. Elämä musiikin äärellä vaihtui hektisestä keikkailusta luovaan kirjoitustyöhön; pohdiskeluun ja ajattomuuteen. Maalauksen luontomaisema edusti minulle elementtejä, jossa tunnen kaiken olevan harmoniassa. Maisema vei minut lapsuuteen, mökin kallioille ja metsiin. Näin itseni seisomassa maalauksen kalliolla, käsillä vain läsnäoleva hetki. Teos maadoitti, teos rauhoitti.”
Erja Lyytinen
Pekka Halonen, Väinämöinen Tuonelassa / Väinämöinen in Tuonela 1894–1899
Bluesartisti, kitaristi ja laulaja Erja Lyytinen, jonka yhtyeessä soittavat vakituisesti rummuissa Iiro Laitinen ja bassossa Tatu Back sekä toisinaan keikoilla kosketinsoittaja Harri Taittonen. Erja Lyytinen on syntyisin Kuopiosta, nykyinen asuinpaikka Helsingissä. Artistiuraa on tehty noin vuodesta 2003 lähtien.
Erja Lyytisen musiikki on kehittynyt tyylillisesti alkuaikojen traditionaalisemmasta bluesista modernimmaksi, progressiiviseksi ja energiseksi blues-rockiksi erilaisine sävyineen ja tulkintoineen. Musiikkityylin keskiössä on blues, johon lainataan sävyjä klassisesta 1960- ja 70-luvun rockista, progesta, ja jazzista. Tunnusomaisin elementti ja musiikin sydän yhtyeessämme on sähköinen slidekitara, jota keikoilla kuullaan erilaisilla efekteillä varustettuna. Kappaleissa on usein sanoituksia, jotka pureutuvat arkipäivän haasteisiin ja rakkaudellisiin aiheisiin.
Tuonelaan viittaava synkkä teema ja teoksen nimi tuntuivat mielenkiintoiselta, jännittävältä ja mystiseltä. Maalausta katsoessani pystyin kuulemaan maalaukseen kaihoisaa slidekitaraa. Pidin myös paljon taulun sinertävistä sävyistä ja mustista puista, jotka puhuttelivat tällaista blues/rock - artistia. Taulussa on käytetty sävyinä mustaa ”heavyä” ja sinistä ”bluesia” yhteen kietoutuneena. Halonen ei juurikaan maalannut Kalevalaa, joka oli myös mielenkiintoinen lähtökohta tehdä sävellys juuri tähän, ”Väinämöinen Tuonelassa” – teokseen.
Halosen maalaukset ovat tulleet tutuiksi jo lapsuudesta erilaisista yhteyksistä; printteinä sukulaisten seiniltä ja koulusta oppikirjoista. Oli siis todella inspiroivaa paneutua Kalevalaan uudelleen sekä mennä Pekka Halosen mielenmaisemaan, mutta kuitenkin omista lähtökohdista ja modernisti vallitsevan ajankuvan kautta naisen silmin katsottuna.
Kappale alkoi rakentumaan tekstin ja melodian yhteisellä liitolla. Saadakseni kappaleen sanoitukseen pohjaa ja ideoita, luin maalauksen taustaa ja tarinaa Väinämöisen retkestä Tuonelaan. Väinämöisen reki oli hajonnut ja hänen täytyi päästä Tuonelaan hakemaan siihen osia ja huijata olevansa kuollut sinne päästäkseen.
Laineen Kasperi
Pekka Halonen, Laskevan auringon polvistujat / The Kneelers of the Setting Sun 1894
Kasperi Laine, tunnetaan myös artistinimellä Laineen Kasperi. Kasperi syntyi Kaustisella, kasvoi Lappeenrannassa ja päätyi Helsinkiin. Ensimmäinen Laineen Kasperi julkaisu on vuodelta 2007. Musiikillisesti ja muodoltaan hänen teokset muistuttavat vaihtoehtoista suomiräppiä. Hänen musiikkinsa sanoma ja asenne on kuitenkin melko päinvastainen räp-musiikin yleisiin konventioihin ja aiheisiin nähden. Laineen Kasperi on hänelle elämän mittainen projekti omaan itseensä tutustumisessa; pyrkimys totuudellisuuteen sekä armollisuuteen suhteessa itseensä ja ympäristöön. Jonkinlainen ihmisyksilön virheellisyyden auditiivinen ja lyyrinen estetisointi.
”Kiinnostuin teoksesta kahdesta syystä: Se on kesken jäänyt luonnos eikä se muistuta sitä tyylillistä, eikä temaattista linjaa, josta olen Halosen työt tähän asti tuntenut. Teos yllätti ja herätti kysymyksiä, joista alkoi hiljalleen muodostua jonkinlaisia mahdollisia ehdotelmia teoksen motiiviksi.
Ennen kaikkea keskeneräisyys ja kesken jääminen olivat elementtejä, jotka osuivat todella lähelle. Ne ovat varsin tuttuja teemoja tässä olemisen piirissä, varsinkin tällaiselle keski-iän kriisissä painivalle teinille.
Ensiksi syntyi pääteemat, eli kertosäkeen sanoitus ja sen myötä kokonaistunnelma ja sävellys. Vasta sitten ryhdyin rakentamaan kappaleeseen tarinaa, johon projisoin omakohtaista keskeneräisyyttäni ja kaiken kesken jäämistä. Samankaltaista teoksen ulkopuolista tarinaa, salaisuutta, mitä koen ja kuvittelen teoksessa olevan ja mitä mahdollisia tapahtumia ja tunteita sen tekohetkeen on liittynyt.
Vaikka sointu- ja melodiarunko olivat ensin valmiina, kappale rakentui ensisijaisesti tekstin ja tarinan kautta.”