Aleksis Kiven päivää vietetään Tuusulassa perinteisin menoin

03.10.2024

Aleksis Kiven päivää ja Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivää vietetään torstaina 10. lokakuuta 2024 perinteisellä seppeleenlaskutilaisuudella Tuusulan kirkkomaalla. Paikalle ovat tervetulleita päiväkoti- ja kouluryhmät sekä kaikki Suomen kansalliskirjailijasta kiinnostuneet. Aleksis Kiven kuolinmökki on juhlapäivän kunniaksi avoinna klo 10–15.

	Aleksis Kiven päivän ja Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivän juhlallisuuksia vuonna 2022. Kuva: Tarja Kärkkäinen.

Aleksis Kiven päivän ja Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivän juhlallisuuksia vuonna 2022. Kuva: Tarja Kärkkäinen.

Aleksis Kiven päivää ja Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivää juhlistetaan tutun kaavan mukaan seppeleenlaskutilaisuudella Tuusulan kirkkomaalla torstaina 10. lokakuuta. Yleisöä pyydetään tulemaan paikalle viimeistään klo 9.20. Tilaisuus alkaa kokoontumisella sankarihaudoille, joiden luona Maanpuolustuskoulun Maisteriosasto laskee tervehdyksensä sankaripatsaalle.

Tilaisuus jatkuu Aleksis Kiven haudalla, jossa muun muassa Tuusulan kunta, Tuusulan lukion oppilaskunta, Tuusula-Seura ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta kunnioittavat kansalliskirjailijan muistoa kukkaseppelein. Oman tervehdyksensä kansalliskirjailijalle ovat perinteiseen tapaan jättäneet myös koulu- ja päiväkotiryhmät sekä muut osallistujat. Kiven haudalla on ollut tapana laulaa, lausua runoja ja esittää muuta päivän teemaan sopivaa ohjelmaa. Puheita Aleksis Kiven haudalla ei ole perinteisesti pidetty. Tilaisuudessa esiintyy soittokunta.

Juhlapäivän kunniaksi Aleksis Kiven kuolinmökki on avoinna klo 10–15. Aleksis Kiven päivän jälkeen kuolinmökki sulkee ovensa talvikaudeksi avautuen uudelleen keväällä 2025.

Aleksis Kiven päivästä alkaen Fjällbon puistossa pääsee tutustumaan Seitsemän veljestä -seikkailusuunnistukseen. Perheille suunnattu elämyksellinen seikkailusuunnistus tuo Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksen koettavaksi hauskalla ja osallistavalla tavalla. Seikkailusuunnistus alkaa Aleksis Kiven kuolinmökiltä. Omatoiminen seikkailusuunnistus on koettavissa 10.–20.10.2024 välisenä aikana.

Aleksis Kiven päivän ohjelmaan on vapaa pääsy.

Lue lisää Tuusulan tapahtumakalenterista.

Takaisin